China Glaze Poetic (Romantique Collection)
>> Wednesday, December 17, 2008
Ihanuudet saapuivat tänään!
Heti ensimmäisenä kokeiluun lähti lämpimien sävyjen Poetic:
Tätä sävyä on todella hankala kuvailla. Lämmin, hieman lilalla taitettu kultainen/pronssinen sävy ehkäpä? Yllä oleva kuva on otettu kylpyhuoneen keinovaloissa, mutta kuvaan sävyn vielä huomenna päivänvalossa ja lisään kuvan tähän postaukseen. Muiden blogien kuvien perusteella sävyt näyttävät hyvinkin erilaisilta luonnonvalossa keinovaloihin verrattuna. Odotan siis innolla, että pääsen huomenna ihastelemaan ja kuvailemaan näitä ihanuuksiani luonnonvalossa.
Olen pariin otteeseen luvannut yrittää saada aikaan hieman koristelua kynsiini. Tänään lunastin lupaukseni, kaivoin Konadini esiin ja päätin kokeilla sellaista kuviota, jota en ole aiemmin vielä kokeillut. Lopputulos näytti tältä:
Söpöt pikkuiset rusetit!
Hetken lomalla ollut Konad-käteni vaatii hieman harjaannusta, mutta enköhän taas innostu vempaimellani pian leikkimään enemmänkin.
Vinkki: Romantique-kokoelman lakat ovat niin paksuja, että toimivat kuulemma myös Konadin kanssa. Tämän vinkin aion itsekin vielä kokeilla. Omissa kuvissani lakkaa on laitettu kaksi kerrosta ja yksikin olisi melkeinpä jo riittänyt (toinen kerros teki kyllä jäljestä tasaisemman).
Seuraavan päivän lisäys:
Tässä Poetic luonnonvalossa, ei kyllä uskoisi samaksi lakaksi:
Sävy on luonnonvalossa aivan roosa, joka kuitenkin taitaa kevyesti kultaan. Keinovaloissa sävy näytti kuparisemmalta. Mieletön muutos!
0 comments:
Post a Comment